Harjoittelu auttaa onneksi moneen asiaan. Taipaleemme alussa luulin, ettei Cinda ala mennä pohkeenväistöä ikinä. Alkoihan se sitten sujua ja helpostikin, kun ratsastuksessa muuta asiat loksahtivat kohdalleen.

Viimeaikainen ahaa-elämys on tullut sulkujen suhteen, luulin pitkään myös niiden olevan meille jotakuinkin mahdottomia oppia. Nyt olemme päässeet harjoittelemaan tunnistettavaa sulkua sekä ravissa että laukassa. Kerran harjoitellessani yksin hoksasin, että kenties se on juuri minun hommani irroittaa se hevonen pehmeäksi jos se vetää tai vastustaa etenkin vasemmalle. Usein olen jäänyt vain harmittelemaan, että menipäs se nyt huonoksi, onpas se nyt vahva, enkä ole päässyt korjaamaan liikkeen sisällä asioita.

Valmentajamme katse on aina tiukasti tulevaisuudessa ja sulkujen alkaessa sujua aloimme pian harjoittelemaan siirtymisiä avo-sulku-avo sekä laukassa että ravissa. Tiina muistutti jälleen, että ratsastuksen tulee olla hauskaa etenkin hevoselle, ei saa vetää tai pakottaa. Harjoittelun tulisi olla kivaa yhteistä tekemistä ratsukolle, samoin kuin askartelukerho lapselle. "Leiki piaffilla, älä rankaise piaffilla". Ratsastus on usein kahden vastakkaisen asian yhdistämisen dilemmaa, kuinka olla tarpeeksi jämäkkä säilyttäen pehmeys ja rentous. Cinda toimii parhaiten silloin, kun ratsastan itse, muistan kevyet ja helpot päivät ja huolehdin siitä, että se on terve sekä hyvällä tuulella. Ärtymys tarttuu tammaan helposti. Alkutervehdyksestä Cinda haluaa usein nostaa laukan ravin sijaan ja mitä äkäisemmin otan kiinni sitä varmemmin se tekee virheen uudelleen ja uudelleen kunnes olemme jo seuraavan tehtävän, esim. diagonaalin edessä eikä askellaji vieläkään ole haluttu. Tiina neuvoi olemaan tekemättä asiasta ongelmaa, jos aloittaa askeleella käyntiä hermostumatta on virhe joka tapauksessa pienempi.

Myös laukanvaihtojen suhteen hysteerinen vaihe on onneksi ohitettu. Nyt ainakin 3/4 yrityksistä johtaa puhtaaseen vaihtoon ja ennakoiminen on vähentynyt. Alkuun oikea-vasen oli helpompi, tällä hetkellä toisin päin. Kertaalleen saimme tunnilla yhteen pitkään sivuun mahtumaan jo kaksi vaihtoen, ensin vastalaukkaan ja siitä sitten takaisin myötälaukkaan. 65 m tuntui lyhyeltä, eli sarjat vaativat varmasti melkoista nopeutta ratsastajalta, ei jää paljon tuumaustaukoa. Vaihtoja aloittaessa suurin haasten tuntui olevan kokoamin ja aktivointi sekä oikean reaktion saaminen pohkeeseen. Kun tämä alkoi onnistua kävi ilmi, että myös ajatus eteen ja pohkeella eteen ratsastaminen on tärkeää, jotta saadaan puhdas ja suora vaihto. Voi olla, että edelleen jokin perustavaa laatua oleva asia on selvittämättä...

Hevonen on onneksi ollut erinomaisen terve. Oma polveni on sitä vastoin kipeytynyt ilman vammaa joitakin viikkoja sitten. Hevosihmisten ohje hoidon suhteen on ollut ortopedille, irtopalat pois, Cartrophenia tilalle. Kollegat ovat wait and see-linjalla, kannattaako sille nyt muutamaan viikkoon tehdä mitään... Voi olla, että täytyy aktivoitua asian hoitamisen suhteen, vaikkakaan potilaan rooliin asettautuminen tuntuu, hmm, inhottavalta!

Reilun viikon päästä on seuraava Pietin kurssi ja siitä kahden viikon päästä kauden ensimmäiset rataharjoitukset. Viime vuosi on ollut treenaamisen suhteen varsin palkitseva, olemme ratsukkona edenneet kehnolta helppo-C-tasolta mukiinmenevään helppo-A-menoon. Kilpailujakin voisi alkaa suunnitella ja yritän ajatella Katrin ohjeiden mukaan vähemmän kaavamaisesti ja lokeroiden, harrastelijakin voi hyvin kilpailla. Negatiivinen ajattelu ja puhe eivät ole suurta nöyryyttä vaan jopa omien pyrkimysten torpedoimista. Avoimin mielin uuteen kauteen!