Takana on paras treeniviikko pitkään aikaan. Minna on jaksanut neuvoa kädestä pitäen, kuinka hevonen tulisi saada läpi ja lyhennettyä. Ensin ulkoavut läpi käyttäen tarvittaessa väistöä tai jopa takaosankäännösmäistä kääntymistä apuna. Kun näille myödätty palautetaan hevonen sisäpohkeesta ulko-ohjalle ja varmistetaan, että sisäohjakin on läpi. Sitten onkin helppo ratsastaa puolipidätteen kautta eteen. Kuulostaa helpolta? Tätähän sitä on yritetty viimeiset puoli vuotta.... Mutta vihdoin alkaa onnistua! Cindis tuntui fantastisen kivalta ollessaan ryhdissä "säkä ylhäällä" pehmeänä ja jääden istunnan alle kouhottamatta tai putoamatta lavoilleen. Nyt hieman harmittaa, että tämän elämyksen saamiseen on mennyt näin kauan, olisiko ratsastus voinut aina olla tällaista? Valitettavasti yo. manööverit toimivat vain hetkeksi kerrallaan ja pian hevosta (tai itseään) pitää taas korjata. Mutta kai ne hyvät hetket treenin myötä lisääntyvät? Erityisesti laukka sujui hyvin ollen sekä lyhyttä ja aktiivista ja Cindis pysyi hyvänä käteen. Cinderellan käynti on isoa, pitkää ja letkeää. Olen ollut tästä vain ylpeä, mutta siirtymisten kanssa on ollut ongelmaa. Nyt jälleen kerrattiin kokoamisen merkitystä siirtymistä valmistellessa. "Älä ratsasta tuollaista kiitokäyntiä"! Jesh, käyntiskaalamme menee koottu käynti, käynti, lisätty käynti, kiitokäynti! Nelikäyntihevonen siis.

Piritan kanssa työstimme tänään pohkeenväistöä, joka onkin ollut melkoinen kompastuskivi ja jo ajatus sen valmistelemisesta on saanut minut tappiomielialalle. Paras siis aloittaa käynnissä. Oikealle pohkeenväistö uralta keskihalkaisijalle sujuu, jos osaa koordinoida molemmin puolin sekä pohje, että ohjasavut joka askeleella tarpeen mukaan. Vasemmalle taas vaan sujuu, eli lähetä ja nauti. Oikealle ravissa vaadittiin melkoista painia alkuun, mutta nähtävästi ne jalat alkavat astua ristiin, kun vaan sinnikkäästi käyttää väistättävää pohjetta ja ottaa pidätteitä ulko-ohjasta eikä luovuta heti alkuun. Vasemmalle taas helpompaa. Siinä sivussa teimme käynti-ravi-siirtymisiä pituushalkaisijalla ja laukannostoja, mikä kai muuten ei olisi temppu tai mikään, mutta kun ylävartalo keikkuu ylimääräisenä nostoapuna ilmeisen epätyylikkäästi.

Kaikenkaikkiaan vaihteeksi taas päästään eteenpäinkin. Isabell Werth-synteettisatula vaihtui nahkaiseen Kiefferiin pari viikkoa sitten. Jostain syystä sään takana ollut aristamaton nestepatti on häipynyt pois tiehensä tämän parin viikon aikana... Ehkä ne synteettisatulat eivät siis olekaan aina hevoselle hyväksi, vaikka nihkeässä penkissä olisi tädin turvallisempi matkustaa isoliikkeisen hevoisensa kyydissä.