Cartrophen-fiaskon jälkeen motivoiduin opiskelemaan hevosmiestaitoja ja varasin ajan Kari Vepsän koulutukseen Karkkilaan.

Kari aloitti tarkkailemalla vapaana olevaa Cindaa pyöröaitauksessa ja mielestäni nopeasti havaitsikin hevosen persoonallisuuden pääpiirteet. Vapaana vieraassa paikassa pää oli tyypilliseen tapaan pystyssä, ympäristön tarkkaileminen oli hevosesta tärkeintä ja pakoreaktio lähtisi herkästi käyntiin. Se ei ollut kovinkaan kiinnostunut aitauksen laidalla olevista ihmisistä.

Kun Kari meni Cindan kanssa aitaukseen aloitettiin suunnan ja vauhdin kontrolloimisella. Cinda oli hieman arka, mutta ei lainkaan nahisteleva. Pian saatiin haluttujakin reaktioita, kuten kääntyminen niin, ettei takapäätä käännetty ihmistä kohti.

Talutusharjoituksia varten ostimme oman naruriimun ja köyden kotiharjoittelua varten. Johtajan kunnioittaminen lähtee yksinkertaisista asioista, eli pyynnöstä eteen, taakse ja suuntaa muuttavan ihmisen seuraaminen niin, että pää pysyy kohti ihmistä. Ihmisen tilaan ei saanut tunkeutua edes epähuomiossa, vaan sovittu etäisyys tuli säilyttää.

Itse harjoitellessani Karin jälkeen huomasin, että omassa apujenkäytössäni voi olla parantamisen varaa, toisaalta avut voivat olla epämääräiset ja toisaalta pikaistun helposti, jos toivomani vaste ei tule heti ja avusta tulee liian kova.

Kari siedätti Cindaa erilaisiin esineisiin ja ääniin, muovipussihuiskuun, kolinapurkkiin, pitkään raippaan, lehtipuhaltimeen.

Palkitsevan koskettamisen tulisi olla vahvaa johtajan rapsutusta. Toisaalta hevosen tulisi sietää läpsyttely ja tökkiminen asenteella "tuolla nyt on tuollainen päivä".

Lopuksi kertasimme lastausta lähettämällä. Homma sujui ongelmitta, niinkuin viime aikoina muutenkin.

Pään laskeminen pyynnöstä lienee tärkein kotiläksy, jotta hevosen huomio pysyisi ihmisessä, eikä pakovirikkeiden etsimisessä ympäristöstä. Selästä Kari suositteli yhden ohjan pysähdyksen harjoittelemista, jotta olisi työkalu hevosen pitämiseksi rauhallisena vaikkapa palkintojenjakotilanteessa.

Kotíin ajaessa pohdiskelin, että mitenköhän tämä nyt sitten auttoikaan siihen piikkipaniikkiin, kun ei se nyt tullutkaan sellaiseksi kuin pistotilanteessa. Ehkä homman juju onkin juuri se, että hoitotoimet saataisiin tehtyä ilman, että hevonen ehtii hysteeriseksi.