Sybil Moffatilla oli koira-aika vapaana 3.7. ja ajattelin, että kaipa se Hani voi käydä tsekattavana, vaikkei sillä mitään erityistä vaivaa olekaan. Yllättäen se olikin kipeä oikealta lantiosta sekä rintarangan alaosista. Hani on superaktiivinen koira ja nyt kuukauden paininut pennun kanssa, joten vaiva selittynee sillä. Manipulaation jälkeen Hani sai akupunktioneulat selkäänsä. Neulottamisesta se ei olisi niin välittänyt, etenkin kun sen jälkeen piti jäädä emännän kanssa lepäilemään vartiksi kun Luru taas pääsi Tiinan sylissä tallille.

Kysäisin samalla Sybililtä, josko hän voisi laittaa toisen jääkaapissa olevan Cartrophenin Cindalle. Sybil vastasi, että tietysti. Kerroin, että vähän ongelmaa on ollut ja kenties olisi paras antaa sille Domot suun kautta ennen yritystä. Sybil nauroi, että ei tietenkään tarvitse, älä huolehdi. Minut komennettiin pois paikalta ja jäin tallin pesuhuoneeseen pohtimaan, että kukahan korvaa, jos nyt sattuu jotain. Avuksi oli tullut vieras hevospotilaan omistaja eikä toimenpide kestänyt juurikaan minuuttia pidempään. Juu, oli se kuulemma hieman hysteerinen ja ylös-alas-hyppivä ollut, mutta mitäs siitä. Narua oli pidetty kalterin kautta kiepsautettuna sitomatta kiinni ja lääke ruiskutettu kaulan ali hevosen vastakkaisella puolella seisten. Kai se on helppoa, kun sen osaa. Ihmispotilaat yleensä pysyvät paikallaan, kun sanoo, että sitten saattaa tehdä tosi kipeää ja käydä muutenkin köpelösti, jos nyt liikut. Ja jolleivat kuuntele ikänsä tai muun kehitystasonsa vuoksi voi pyytää hoitohenkilökunnan jäsentä huolehtimaan painimisesta...

Keskiravi on ollut hankalaa, askelta en ole saanut juurikaan pidentymään, vaan pyytäessäni sitä on tuloksena ollut lähinnä etujalkojen kovempi hakkaaminen maahan entisellä askelpituudella. Kokoavat liikkeet ovat ilmeisesti auttaneet asiaa, sillä viimeisimmällä tunnilla saimme jo jotain aikaiseksikin. Ohjeena oli välttää hakkaavaa pohjetta ja käyttää sitä mieluumin halaten ja nimenomaan alapohjetta. Tämäkin asia helpottui, kun sitä vaan tehtiin. Ensimmäisillä yrityksillä turpa tuli ylös ja selkä alas jo ensimmäisillä askelilla ja paljon tuli myöskin laukkaa. Ajatus "irroita eteen alas" juuri ennen keskiraviin lähettämistä auttoi, sillä jos käsi jäi yhtään jäykäksi tulkitsee Cinda sen puolipidätteeksi ja nostaa laukan. Kun pää pysyi alhaalla ja venyi eteen alkoi tuntua myös siltä, että nyt lavoissa tapahtuu, ihan kun se uisi, ja silloin peilistä alkoi näkyä jo etujalan ojennustakin. Valmentaja totesi, että ei riitä, täytyy työntää enemmän eteen. Lopputunnista saimme jo kiitostakin. Yllättäen ravissa ei ollut hankala istua, kyllä se taitaa olla se jäykkä ja toimimaton selkä, joka pompottaa, ja pompottaminen helpottaa, kun selkä toimii oikein.

Luru kävi Anniina-eläinlääkärin luona rokotettavana. Pennun rokottamismanööverit olen oppinut toisen kasvattajan luona niin, että pentu nostetaan pöydälle ja asetellaan seisomaan, katsotaan sitä tuimasti ja otetaan tiukka ote. Jos se pyristelee niin kielletään kovasti. Nyt kiinnipidon kerrottiin olevan tarpeetonta, Luru sai kasan raksuja nenänsä eteen ja ryhtyikin murkinoimaan ilahtuneena. Rokotus tuli siinä samalla, ilman, että kenenkään osapuolen tarvitsi inistä tai karjua. Miten paljon kivempaa se olikaan näin eikä koira ainakaan toistaiseksi ole oppinut luimistelemaan pöydällä. Tiedustelin samalla sopivaa kastraatioaikataulua, ettei se ala tappelemaan ja nylkyttämään. Eläinlääkäri totesi, että kyllä se kotikasvatus on paras apu molempiin asioihin ja että kyllä suurin osa uroksista elää palleineen päivineen ihan ongelmitta. Sehän olisi kahta parempi!