Sunnuntain ohjelmassa oli Ypäjälle siirtyminen. Matka suijui vaiheitta eli hyvin, mitä nyt harjapakki jäi kotiin. Onneksi Forssan Prismassa myytiin harjoja ja kaviokoukku.

Meidät oli jaettu Anu Korppoon ryhmään ja treenit aloitettiin maanantaiaamuna. Ohjeena oli saapua paikalle nivelsuitsilla, mihin toki aloitin selittelyn, että oikeastaan pystyn tulemaan vain kangilla, mikä onneksi sopikin hyvin, jonka jälkeen toinenkin ratsastaja ilmoitti tulevansa gramaaneilla ja vielä kolmas kangilla. Veryttelykävelylenkki tapahtui hyvässä järjestyksessä, toki maasta käsin. Ypäjähallissa selkäännousun jälkeen Cindis oli hieman pinkeä, mutta alkukäynnin aikana tilanne normalisoitui. Aloitimme volteilla, avotaivutuksella ja ravisiirtymisillä käynnistä. Tunti jatkui avoilla ravissa ja laukkavolteilla. Cinda oli ehkä normaalioloja eteenpäinpyrkivämpi, ja saimmekin kehuja hyvästä tahdista ravissa ja laukassa. Myös avot sujuivat hyvin, ohjeena oli tehostaa sisäalapohkeen nopeaa käyttöä, mistä olen kuullut ennenkin. Hevonen oli vieraassa paikassa oiken miellyttävä, rento ja kuulolla, mikä oli ehkä mukavinta koko tunnissa. Lopuksi keskityimme ravin ja laukan laatuun ja muotoon. Ravissa en saisi ratsastaa liian suurilla askelilla vaan saada ajattelemaan hevonen enemmän ylöspäin. Jouduin myös ajattelemaan korrektia muotoa jopa sen kautta, että tuntuisi siltä, että hevonen nousee ylös peräänannosta ennemmin kuin painaa alas ja kättä vasten niskat nyökyllään. Anu lohdutti, että lähes kaikille ratsastajille käy näin; kun ensin saadaan hevonen peräänantoon, voi pyöreys mennä liian pitkälle ja oikeaa raamia joudutaan hakemaan uudelleenkin. Cinda sai myös kehuja hyvästä työasenteestaan, tekee kun vain pyydät.

Sitten teimme pikavisiitin satulapajalle ja saimme korjausehdotuksia, satula ei olekaan leveä edestä, kuten olin luullut, vaan "tyhjä" takaa. Toppaus sovittiin seuraavaksi päiväksi.

Kuvassa Laura ja Pyynö, Kikka ja Konsta, Mirva ja Cinda sekä Leena ja Lisa

Iltapäiväratsastus tapahtui maastossa tutustuen Ypäjän ratsastusalueisiin. Halukkaat ratsastivat kisakentällä, Cindan kanssa tyydyimme seurailemaan ravureita käynnissä. Ravureihin olimme varautuneet korvahupulla ja gramaaneilla, mutta Cinda suhtautui kärryhevosiin hyvin tyynesti.

Lopuksi pääsimme kahlaamaan Riviera-jorpakkoon, johon päästyään hevonen nautti hommasta. Valitettavasti myös juuri kiinnitelty vasen etukenkä pohjallisineen jäi sinne. Tiistaina pääsemme siis tutustumaan myös Ypäjän kengityspajaan. Toivottavasti säästymme tutustumasta paikalliseen eläinlääkintäpajaan.

Tiistaiaamu alkoi patikkamatkalla kengityspajalle, jossa uusi kenkä pohjallisineen saatiin alle suit sait. Kengittäjäope ei vaan uskonut naulanpainama-tarinaan, vaan kyse on kuulemma ehkä ennemmin ollut anturanpainamasta. Painama kuin painama, hoitona auttoi kengän pois ottaminen. Muut olivat jo kävelleet keskikentälle ja aloittelimme verkan. Osa hevosista oli varsin pinkeinä, koska ympärillä viilettivät Ilkka Korven ravurit. Cindis suhtautui ravureihin tyynesti ja saikin toimia possujunan veturina. Konsta puolesetaan esitti ensin levaden ja sitten passagea. Aloitimme käynnissä avotaivutuksilla ja volteilla, jatkoimme ympyrällä ravissa ja laukassa. Sitten tehtävänä oli tehdä pohkeenväistö käynnissä pituushalkaisijalta, nostaa seuraavalla pitkällä sivulla vastalaukka ja tehdä siirtyminen takaisin käyntiin. Hetken päästä ohjeena oli tehdä väistö ravissa ja laukanvaihto pitkällä sivulla vastalaukasta myötälaukkaan. Ajattelin vaihtoehtojani, olla yrittämättä ja jatkaa vastalaukkaa, tehdä käynnin kautta tai alkaa selittelemään, että me ratsukkona emme kyllä osaa. Anu ei kuitenkaan selittelyistä välittänyt, vaan ohjeisti tulemaan vaan. Pitkällä sivulla nosto, kokoaminen, selvä ulkopohje ja raippa tarvittaessa. Vaikeampi suunta vasen-oikea onnistuikin yllättäen heti. Sitten ratsastaja jännittyi ja alko sählätä ja toiseen suuntaa olikin enemmän vaikeuksia, mutta kaksi onnistunutta vaihtoa saatiin aikaiseksi. En olisi uskonut aamulla! Itseään parempi ryhmä on joskus eduksi, tulee yritettyä niitä vaikeampiakin asioita. Anu selitti, ettei vaihdoista tulisi tehdä liian suurta numeroa, sillä se on hevosille täysin luonnollinen liike. Vaihtoehtoni ovat siis 1) olla tekemättä niitä, jolloin vaihtamaan ei opi hevonen tai ratsastaja, 2) alkaa harjoitella ja hyvässä lykyssä sen oppivat molemmat tai 3) antaa hevonen ammattilaiselle ratsutettavaksi. Kotimatkalle urheilualueelle lähdettiin hyvissä tunnelmissa, oltiin saatu tehtyä hyvä treeni jännitysmomenteista huolimatta. Juuri urheilualueelta poistuessa alkoi letkan takaa kuulua tättärää-laukka-ääntä ja tuntematon nuori hevonen ryösti pysähtyen osaston sekaan. Seurasi hajaantuminen ympäriinsä tien molemmille puolille. Matkaa saatiin jatkettua näennäisen hyvässä järjestyksessä, kunnes vastaan polulla tuli yksittäinen ravuri. Cindis nosti kaulan pystyyn ja ilmoitti, että nyt aikoo kyllä lähteä pakoon, kun kerran joka suunnasta juostaan päin. Kikka yritti huudella kuskille, josko tämä voisi pysäyttää. Ravuri painoi myös pelästyneenä ohi ja tyttö ohjaksissa kertoi, ettei sitä voi pysäyttää. Lisää puskissa hyppimistä seurasi. Kotiin päästiin lopulta ilman suurempia vammoja.

Satulaa topattiin välissä ja iltapäivällä oli tarkoitus ratsastaa lyhyen verkan jälkeen HeA2-kisarata kertaalleen läpi. Cinda oli väsynyt ja jäykkä ja tuntui selkään tahdittavankin. Topattu satula valui lapoja kohti aivan kuten ennenkin. Lopputunnista Cinda ei olisi enää halunnut ravata, vaan tarjosi laukkaa ravin sijaan. Lähdin rämpimään radan läpi kuitenkin. Anun mukaan rata ei mennyt kovin kurjasti, kunhan en yliratsastamisella laittaisi liikaa painetta ja altista hevosta virheille. Videolla sen liikkuminen ei näyttänyt ollenkaan niin huonolta, kuin mitä se selkään tuntui. Gut feeling tarkoittaa yleensä kuitenkin jotain, niinkuin nytkin, tallissa totesin hevosen selän olevan tosi kipeä, mikä ei ole tavallista. En saanut päätettyä johtuiko se satulan uudesta toppauksesta, rankasta treenistä, erilaisesta muodosta vai kotimaneesia selvästi pehmeämmistä pohjista.

Keskiviikkona aamutunti mentiin toiveistamme jälleen Ypäjähallissa. Cinda teki hyvät takaosankäännökset ja sulut. Lopuksi harjoittelimme vielä vaihtoja ympyrällä vastalaukasta siirtäen ensi takapäätä ulos ja siitä vaihto. Vaikeuksia oli suoraa uraa enemmän ja hetkittäin vastalaukka oli melko vahvaa, eli en saanut sitä pois millään. Molemmat suunnat saatiin silti onnistumaan jollain lailla.

Keskiviikkoiltapäivän istuntaharjoitukset lintsasin ja lähdimme Cindan kanssa rentouttavalle maastokävelylle taluttaen. Rivieralla Mervi oli uittamassa omaansa ja touhu näytti superhauskalta. Kysyin, josko ottaisi Cindiksenkin hetkeksi polskimaan ja sopihan se. Juuri sillä hetkellä, kun Mervi oli kapuamassa kyytiin sattui paikalle maastosta kotiutuva ryhmä, jonka opettaja jyrisi, ettei ilman satulaa ratsastaminen ole sallittua. Tehty mikä tehty, joten Cindiskin pääsi vilvoittelemaan koipiaan lainakuskin kanssa.

 malja hevoselle

Torstain ohjelmassa oli enää leirikilpailu. Siirtyminen kisakentälle sujui hyvin ja aikaa verkata oli yllinkyllin, reilun puolen tunnin kävelyn jälkeen turhat kierrokset olivat laskeneet sekä hevosella että ratsastajalla. Eteen-alas verkatessa Cinda oli rento ja hyvä, mutta ravissa ei tuntunut olevan juurikaan vaihteita. Anu muistutti, että verkkaa ei kannata voittaa, vaan tehdä vain tarpeeksi eikä liikaa. Radalla jännitys oli huipussaan; oikeaan kierrokseen laukatessa iski blackout: en tiennyt mitä laukkaa ratsastan! Varmuuden vuoksi ravasin vähän välissä ja nostin uudelleen, mikä ei tietenkään tehnyt hyvää sen kohdan numerolle. Yllättäen meille tavallisesti vaikeat asiat sujuivat hyvin, eli pohkeenväistöstä tuli seiskaa samoin kuin vastalaukoista, tosin näitä oli juuri leirin aikana harjoiteltukin. Kun sitten taas ravipuksutuksesta suoralla tuli vain nelosta ja vitosta tuli keskiarvo alas 58,79 %. Opin ainakin sen, että mihinkään kohtaan radalla ei tule suhtautua ylimalkaisesti. Radan jälkeen Anu lohdutti, että ne jännityksen tunteet ovat samat, ratsasti sitä millä tasolla vaan ja tilanne tulee kokemuksen myötä helpottamaan ja kaikki tilaisuudet turnauskestävyyden lisäämiseksi tulisi käyttää hyödyksi. Ryhmämme oli varsin tasaväkinen radalla, kaikki mahduimme alle kolmen prosenttiyksikön sisään.

Loppupalaverissa kuulin Cindan jälleen olevan laadukas ja hieno hevonen, jonka kanssa tulen pääsemään pitkälle. Vaihtoja tulisi alkaa tehdä ja jos mahdollista pyytää apua niiden kanssa. Toisaalta sama tie on kuulemma kaikkien käytävä, kukaan ei osaa luonnostaan opettaa niitä hevoselle, eli tärkeintä on ryhtyä opettelemaan.

Ryhmämme oli supermukava ja yhdessä ratsastaminen antoisampaa kuin olin kuvitellut. Anun opetus oli laadukasta ja positiivista ja antoi paljon mietittävää kotiinkin.