Pitkäaikainen haaveeni on ollut pystyä joskus osallistumaan aluekouluratsastuskilpailuihin. Kotona meno on alkanut tuntua siltä, että kilpailuihinkin ilmoittautuminen voisi olla ajankohtaista. Ei kun tuumasta toimeen siis. Paniikinomainen jännitys alkoi jo pari päivää ennen kilpailuja. Onneksi suurimmat pelot osoittautuivat turhiksi, ei siellä nyt mitään niin kauhean ihmeellistä tapahtunut; mennään, ratsastetaan, tullaan kotiin.

Cinda oli superkiltti, mukavaa olla reissussa luotettavan hevosen kanssa. Verkassa hölköttelin ravia ja laukkaa, Cinda ei ollut lainkaan villi vaan ennemmin jopa hieman tahmea.

Ohjelma oli HeA:2, joka on mukava, sujuva ohjelma. Radan kiertäminen onnistui hyvin ja Cinda odotti vuoroaan kuin kokenut tekijä. Radalla kuskista tuntui, että eteenpäinpyrkimys katosi jonnekin ja käsille valahti suuri paino. Videolla meno ei näyttänyt aivan yhtä tahmealta, kuin miltä se tuntui. Kuitenkin pöytäkirjoissa kommentoitiin useaan otteeseen liian matalaa muotoa, josta nyökkäillään luotiviivan taa suuta aukoen. Samanlaista palautetta saimme myös Ypäjällä, mutta käytäntöön nämä ohjeet eivät siis vielä olleet päätyneet. Mukavaa oli se, ettei minkäänlaista kyttäilyä esiintynyt, eli mahdollinen jännitys näkyi hevosessa vain hitautena jalalle. Papereissa oli seiskojakin, jopa keskiravista, joka tuntui varsin mitäänsanomattomalta omasta mielestäni. Tulos oli yhteensä 57 % ja rapiat, sija 21, eli palkintojenjakoa ei tarvinnut jäädä odottamaan. Cindan kanssa pöytäkirjat alkavat aina "Hieno/komea hevonen, mutta... (selostusta ratsastuksen puutteista)". Ei ole helppoa, mutta hienoinen revanssin kaipuu reissusta jäi, jos ensi kerralla sitten ei olisi niitä nelosia ja se muoto olisi parempi ja pohje menisi läpi...

Loppuvaikutelmaksi jäi, että jos aikoo kisoissa tehdä tosi hyvän suorituksen, täytyy kotona sujua vielä paljon paremmin ja ongelmitta. Ainakin 5 % katoaa matkalla.

Kiitos Elina-hoitajalle!