Tiistaiaamuna Philip löysi gepardit. Toisella niistä on radiopanta eli alle kilometrin etäisyydellä radiopuhelin alkaa sanoa piip-piip tietyllä kanavalla. Gepardi on kuulemma kesyyntyvä eläin, muinaisessa Egyptissä niitä pidettiin lemmikkeinä ja nykyäänkin supermallit saattavat poseerata niiden kanssa. Ratsastajien jännitys oli vähäisempää kuin leijonien luona; sekä ihminen että hevonen ovat gepardille liian suuria saaliita. Maaeläimistä gepardi on nopeimmin kiihtyvä ja sen vuoksi se on ainoa kissaeläin, joka ei saa vedettyä kynsiä sisään.

Ilona non avevo paura.

Pian gepardien löytymisen jälkeen ilmestyivät näkyviin elefantit niityllä syömässä ja leikkimässä. Tämä jäi yhdeksi ikimuistoisimmista eläinkatselmuksista. Elefantit tykkäävät kaataa puita ihan huvikseenkin ja siten pääsee käsiksi tuoreisiin latvalehtiin sekä juuriin. Sitten myöhemmin ratsastajat voivat hyppiä puunrunkojen yli.

Norsu on Philipin mukaan paljon vaarallisempi kuin leijona, mutta leppoisia korvanheiluttelijoita katsellessa se tuntui vaikealta uskoa. Myös naarailla on syöksyhampaat. Norsulla ei ole Karongwessa luonnollista vihollista ja siksi kannan kokoa säännöstellään hormonaalisella ehkäisyllä.

Reipas Ice.

Riitta ja Theakston, Anne ja Hiroko, Ilona ja Saku

Keskipäivän siesta alkoi jälleen viilentävällä Windhoekilla.

Bushbuck tuli kylään.

Lena ja Karen varusteiden puhdistuksen kimpussa. Asiakkaat eivät osallistuneet hevosten hoitoon, mikä oman hevosen omistajaa ei nyt niin kauheasti harmittanutkaan. Huomionarvoista oli se, että hevoset olivat erinomaisen terveitä, mukavia käsitellä sekä hyvässä ravitsemustilassa. Varusteet olivat ehjiä ja laadukkaita ja ne kaikki pestiin ja huollettiin joka ratsastuksen jälkeen.

Tiistai-iltapäivänä lähdettiin kolmen päivän turneelle, jonka ensimmäinen etappi oli yöpyminen ulkona. Allekirjoittanut sai toivomansa Inkan, Ilonalle vaihtui Dinkel, Anne sai Ericin ja Riitta Taun.

Paikan päällä oli katettu nukkumisalue, nuotio ja illallispöytä katettuna yhtä valkoisin pöytäliinoin kuin WAL:issakin.

Sundowneria varten kapusimme korkealle kivelle, josta oli komeat näkymät tasangolle ja Drakensberg-vuorille. "Lapseksi jälleen" kuvaa ainakin joidenkin matkalaisten käytöstä täälläkin.

Ginitonicci maistui kivelläkin neuvokkaan Philipin valmistamama.

Toiset meistä muistuttivat Riittaa lainatakseni formulamorsiamia.

Ja toiset sitten jotain muuta.

Nuotiolla valmistettiin uuniperunoita, pihvejä sekä afrikkalaisia snakebites-nimisiä vartaita. Viini oli hyvää, kuten ennenkin. Karen, Philip ja Rusty nukkuivat hevosten ja koirien kanssa taivasalla. Onneksi ei satanut! Rhodesiankoiran tehtävä täällä oli ilmoittaa haukkumalla mahdollisista pedoista. Petoja ei kai ollut, yö sujui rauhallisesti, mitä Inka nyt karkasi. Viinipöppörössä ryömin ratsastustamineissa ja fleecepusakassa makuupussiin. Yöllä heräsin hirveään hikoiluun. Nyt se malaria iski! Paraneminen seurasi onneksi vaatetusta keventämällä. Heräsin kuitenkin jo 0430, jolloin myös puuhakas Rusty alkoi jo siivoilla ja tiskailla illan jälkiä. Kuuden pintaan olimme jälleen kaikki pystyssä ja matka kohti Makalalin luonnonpuistoa alkoi.