Kumpikaan eläimistä ei ole ollut varsinaisesti sairas, mutta viimeisen viikon aikana olemme satsanneet toivottavasti ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon.

Hani aloitti sterilisaatioleikkauksella. Hanin oli tarkoitus olla jalostuskoira ja tehdä kaksi pentuetta kasvattajalle, mutta yhteistyö sijoitukseen liittyen ei valitettavasti välillämme toiminut. Kennelliiton sijoitussopimuspohja on periaatteessa hyvä, mutta kuulakärkikynämuutokset paperin reunassa eivät tunnu juuri miltään sillä hetkellä kun nuuhkii sormia jyrsivää pentua sylissään, myöhemmin elämässä ehkä. Itse tarkkana ja pedanttina ihmisenä en myöskään käsitä sitä, ettei sovituista säännöistä pidetä kiinni, vaan sovelletaan tilanteen mukaan. Joku muu pitäisi jälkimmäistä mallia ehkä joustavana... Sijoituskoiran ottamista voin suositella sellaisessa tilanteessa, että ollaan tuttuja puolin ja toisin jo etukäteen ja toistensa toimintatavat tunnetaan hyvin. Tässäkään tilanteessa ensivaikutelmaan ei voi aina luottaa. Yhtä kaikki pääsimme sopimukseen Hanin lunastamisesta minulle kokonaan omaksi. Maailman parhaalla koiralla on myös maailman paras hinta.

Hani leikattiin vale-eläinlääkäriasemalla! Klaukkalassa eli Käpälämäessä. Nykyisin praktiikkaa pitää siis ihan oikea eläinlääkäri, ajan saimme nopeasti ja palvelu on ollut kaikinpuolin toimivaa ja ystävällistä. Mainitsin ajanvarauksessa kyllä olevani lääkäri, mutta koiraa jättäessä yritin poistua ripeästi enkä jäädä nyyhkimään paikalle sitä, että kuinkahan nämä osaavat mussukkaani hoitaa. Kauhea kiire töissä piti ajatukset loitolla leikkauspöydästä. Hakiessa Hani oli vielä varsin jalaton, mutta silmät olivat auki ja häntä heilui. Koko koira tuoksui desinfektioaineelta, olikohan se uinut siinä? Vesi tai ruoka eivät maistuneet ensimmäisenä iltana ja pissatusyritys johti kaatumiseen nurmikolla. Koira kainaloon ja nukkumaan siis. Yö meni hieman kehnosti, koirapolo tärisi kovin ja hampaat löivät loukkua. Oliko syynä kipu vai isofluraani, ken sen tietää. Ensimmäinen päivä meni lähinnä nukkuessa, mutta nyt viidentenä leikkauksenjälkeisenä päivänä elo alkaa vaikuttaa jo varsin normaalilta. Kauluria en ole raaskinut virittää ja haavakin on onneksi toistaiseksi siisti. Kahden viikon lenkitys- ja riehumiskielto tuntuu pitkältä... Kipulääkkeeksi Hani sai pelkkää NSAIDia, mutta silläkin olemme siis pärjänneet.

Alexandra tuumasi "tämän täytyy päästä Tuulalle" ratsastettuaan Cindalla ensimmäisen kerran ja järjestikin ajan jo seuraavaksi viikoksi. Lyhyen anamneesin jälkeen Tuula katsoi ensin liikkeen liinassa ravissa ja laukassa molempiin suuntiin. Takapään toiminta näytti ongelmalliselta. Tuula käsitteli Cindan lihaksistoa varsin perusteellisesti ja epäili, että ratsastusongelmien takana olisi vanha lantion alueen vamma, esimerkiksi vuosia sitten sattunut kaatuminen. Vasemmalla takalistossa on kuoppa havaittavissa ihan paljainkin silmin. Sitten kipupisteitä laserhoidettiin.

Myös Hessu osallistui Cindan hoitoon ja katsoi ultralla ristiniveliä. Vasemmanpuoleinen näytti arpiseltä oikeaan verrattuna, mutta onneksi mitään merkittävää ei näkynyt. Lopuksi vielä rauhoitus, shock-wave ja rokotus ja aloimme olemaan valmiita.

Sovimme myös jatkoista, eli shokkihoidon jälkeen Cinda saa viikon kevyttä, kaksi viikkoa kunnon treeniä ja uuden shokkihoidon ja tätä toistetaan pari-kolme kertaa ja katsotaan, mihin päästään. Myös Tuulan käsittelyt ja kiropraktikon arvio ovat nyt allakassa.

Nykyinen satulamme KN Allegretto vaikutti olevan jotakuinkin hyvä, mutta Equipen satula saattaisi sopia selkään vielä paremmin, sitä saamme kokeilla seuraavalla käynnillä.

Kovin ylpeä olin Cinderellasta, sillä se on alkanut käyttäytyä reissussa ihan yhteiskuntakelpoisen hevosen tapaan. Lisäksi Tuula kommentoi, ettei se ehkä olisikaan minun hevoseni ilman takapäävammaa, vaan se olisi laatunsa vuoksi löytänyt oman ihmisensä jo paljon aiemmin.

Sattumalta Wääksyn maneesissa ratsasteli myös henkilö Viegaard-satulahuovan kanssa. Hän oli ollut Tanskassa töissä nelisen vuotta sitten ja muisti Cinderellankin. Comebackilaisten laukka kuulemma vaatii paljon töitä, mikä onkin jo havaittu, tai ainakin Cinda mielellään laukkaisi pitkää kolmivuotiaan hevosen laukkaa. Ne ovat kuulemma luonteeltaan mukavampia kuin Lobsterilaiset, jotka ovat arempia, säpsympiä ja enemmän itseensä käpertyneitä.