Marraskuun kurssin jälkeen Cinda oli intoutunut laukanvaihdoista niin, että se pyrki tekemään niitä vähän joka väliin. Diagonaalilla oli turha kuvitella pääsevänsä samassa laukassa loppuun tai edes saavansa kiinni ennen seuraavaa päätyä. Myös ympyrällä puolipidäte tarkoitti Cindan mielestä vaihtoapua.

Tiinan kanssa palauttelimme pehmeyttä taivutteluilla ja Tiina muistutti, että ratsastajan tehtävä ei suinkaan ole rangaista hevosta tämän virheistä vaan pyrkiä tukemaan ja auttamaan niissä. Liikojen vaihtojen jälkeen pääsimme takaisin ruotuun koottu käynti - pysähdys - peruutus - laukannosto-tehtävällä.

Tässä taitaa olla avotaivutuksen yritystä. Jostain syystä mennään takakenossa, pitkällä ohjalla ja pohkeet nälkäkuopissa.

Olin itse jälleen flunssassa ja mielestäni kehnossa kunnossa, joten pyysin Pietiä ratsastamaan lauantaina. Cinda näytti varsin ryhdikkäältä Pietin kanssa, mutta vastasi paineeseen pukittamalla ja oli ollut muutenkin vahvanlainen. Piet sai kuitenkin työstettyä vastalaukkoja ja taivutuksia.

Sunnuntaina teimme avoja, sulkuja ja hieman keskiravia sekä laukan kokoamisia. Olin kuvitellut istuvani aika suorassa ja hevosen olevan aika ryhdikäs ja koottu, mutta valitettavasti jälleen yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Viimeisimmässä pöytäkirjassa lukenut kommentti "suorista oma istunta" taisi todellakin tarkoittaa jotain.

Jäin myös pohtimaan tuntuman laatua, sillä nyt Pietin kehuessa muotoa tuntui tuntuma suuhun makuuni aika vahvalta. Voi olla, että pyrin usein irroittamaan hevosen juurikin siltä tuntumalta ja joskus pitäisi sietää sen olevan vahvempikin. Jos oma istunta on epävakaa on vaan entistä vaikeampi vetää raja siihen, milloin tuntuma on "vahvempi" ja milloin se on vetoa. Keskiraviin lähettäminen onnistui kuitenkin paremmin, kun käsillä oli selvästi jotain.

Katse ei tällä kertaa ole niskassa, vaan ehkä katossa?

Ja sitten kun Cinda ravaa niin kuski uhkaa irtautua satulasta.

Motivaatiokuvien myötä nämä palannevat takaisin perusasioiden äärelle!

kuvat Pekka Pietikäinen