Kun Cinda tuli 2009 kesällä aloitettiin ratsastus Tuplalle hankitulla Kieffer Rom-satulalla. Istuin oli omaan makuuni hieman laakea ja satula pyrki kallistumaan oikealle, joten uutta lähdettiin etsimään.

Seuraavaksi tuli synteettinen Wintec Isabell Werth 16,5-tuumaisena. Istuin oli kuppimainen ja pieni ja nahkea, mikä olisi ollut kovasti makuuni. Hevoselle istuvuus ei ollut priimaa tämänkään kanssa.

Ja sitten Karl Niedersuss Allegretto. Romaaneista ja liukuestehuovista huolimatta pyrki kallistumaan eteen, eli siipi ei ollut suorassa enää ratsastuksen jälkeen. Viime kesän Seniorimeetingissä satula topattiin Ypäjällä, minkä jälkeen fiilis oli hyvinkin heittoistuinmainen. Vaihtoon.

Kangasalla Tuula Pursiainen suositteli, että hankittaisiin Equipe. Niitä vaan oli huonosti saatavana käytettyinä, joten sen saaminen sitten kestikin. Löydetty oli 17,5-tuumainen eli hieman iso. Equipe on todella pehmeää ja ylellistä nahkaa. Siinä on teräsrunko, jota ei voi muokata sekä lateksipaneelit, eli sitä ei voi myöskään topata, joten sen täytyisi sitten istua sellaisena kuin on.

Ypäjän kisojen jälkeen tallilla olikin käymässä Reunoksen satula-auto. Ilkan tuomio oli, ettei takakorkealle, kaarevaselkäiselle, isoliikkeiselle ja isolapaiselle hevoselleni kävisi mikään tehdasvalmisteinen satula valmiina, pitäisi tilata mittatilauksena tavallista tukevammilla etutoppingeilla. Sehän olisi sekä edullista, että nopeaa. Ostimme uuden lampaankarvaromaanin ensiavuksi.

Prestige D1 on kuulostanut kiinnostavalta, sillä se on varta vasten suunniteltu isolapaisille, lyhytselkäisille hevosille.

http://www.youtube.com/watch?v=u7QuDXS3IgY

Googlaamalla Tampereelta löytyi yksi käytetty myynnissä oleva.

 

Myyjäliike vakuutti, että kolmesta eri runkovaihtoehdosta löytyy lähes joka hevoselle sopiva. Satula kiristetään takimmaisella vastinhihnalla, etummainen vain pitää siiven aloillaan ja saa jäädä taaempaa löysemmällekin. Satuvyön tulisi olla tavallinen ilman joustoja ja muotoiluja.

D1:stä on nyt kokeiltu parina päivänä ja vaikuttaa lupaavalta! Istuin on pieni ja aika kuppimainen, tosin Equipea kovempi. Hevonen liikkuu hyvin. Laukan kokoaminen sekä keskiravi tuntuvat löytyvän tavallista helpommin sekä Cinda itse hakeutuu pyöreälle selälle mielellään. Olisikohan tämä nyt niin mullistava, kuin mitä markkinamiehet väittävät? D1-kuume leviää nyt myös tuttaviin ylistyksen myötä.