Lauantain tunnilla pääsimme oikeastaan ensimmäistä kertaa tekemään tehtäviä Pietin kanssa. Aiemmin ainakin ensimmäinen päivä on kulunut joko kadonneen eteenpäinpyrkimyksen tai peräänannon tavoitteluun tai askellajin parantamiseen niin, että päästäisiin työskentelemään. Teimme tuttuun tapaan siirtymisiä, joissa parannettavaa oli sen suhteen, että apu on tarpeeksi selkeä ja että muoto pysyy samana ja tuntuma kevyenä. Puolipidätteellä ja alaspäin siirtymisellä tulisi olla eroa. Ravissa pääsimme tekemään pohkeenväistöä, jossa ohjeena oli oikeastaan säilyttää riittävä eteenpäinpyrkimys, sekä avoa, joka sujui aika mukavasti. Keskiravikin alkaa löytyä. Tiinan kanssa olemme treenammeet keskiravia kokoamisen kautta, mikä tuntuu osaltaan auttaneen asiaa. Ympyrät ja voltit ratsastan kuulemma liian huolimattomasti; niissä ei kuulu olla suoria pätkiä, asetuksen ja taivutuksen tulle olla läpi koko liikkeen ja koko ajan tulisi muistaa kääntää. Laukassa teimme eteenratsastuksia ja kokoamisia ympyrällä. Kun kokoaminen yllättäen alkoikin sujua hieman paremmin pääsimme tekemään laukka-käynti laukka sekä laukka-seis-laukka-siirtymisiä. Koottu laukka alkoi tuntua makealta ja hetkellisesti tuli jopa flow-fiilis: taidan olla ratsastusurani huipulla, treenaan hienolla hevosellani hyvien valmentajien silmien alla ja jonkinlaista kehitystäkin on ehkä tullut. Kolme kuukautta sitten ajauduin ravissa ja laukassa jatkuvasti hankaluuksiin, joita en saanut ratkaistuksi kyseisessä askellajissa, vaan joka välissä piti kävellä, jotta paletti tulisi takaisin kassan. Nykyään pysyn ainakin pääosin halutussa askellajissa. Enempää en ole oikeastaan tältä harrastukselta toivonutkaan... Jaoin illalla tämän mielestäni hienon ajatuksen Pietin kanssa, mihin hän ehdotti, että jos kuitenkin yrittäisin ajatella vielä vähän pidemmälle, vaikka hyvältä olisikin tuntunut.

Omistajan aiemmin viikolla kolhittu kylki alkoi seuraavana yönä särkeä niin, ettei nukkumisesta tahtonut tulla mitään särkylääkkeistä huolimatta ja aamulla sängystä ylös pääseminen, sukkien pukeminen ja auton oven saaminen kiinni olivat tuskien takana. Matkalla tallille elättelin vielä toivoa, että pääsisin kuitenkin selkään, mikä ei siis kuitenkaan ollut realistista. Cinda lämmitteli liinassa ja Piet ratsasti. Pietin tavoite oli saada Cinda kevyemmäksi edestä etenkin siirtymisissä. Puolen tunnin työstämisen jälkeen emäntämme kannusti maneesin kulmalta "slightly on the forehand, in case You didn´t notice"?

Vaivainen olo harmittaa, etenkin kun nyt pitäisi harjoitella ensi torstain rataharjoituksia varten. Ehkä nyt ymmärrän taas paremmin potilaita, jotka kertovat tarvitsevansa sairauslomaa sinänsä mitättömän vamman jälkeisten kipujen vuoksi, se voikin olla ihan totta. Viisaampi jättäisi harmittelematta sen, mitä ei voi muuttaa, ja katsoisi toiveikkaana päivän kerrallaan.

Viime aikoina olen puntaroinut kovasti omia motiivejani ja mahdollisuuksiani kilpailemiseen, etenkin kun olen yrittänyt muuten elämässä kovasti pyristellä eroon suorituskeskeisestä elämäntyylistä ja arvomaailmasta. Lopputulema taitaa olla se, etten olekaan kovin kilpailuhenkinen, vaan treenaminen kotioloissa voisi hyvin riittää. Kotona järjestettävät harjoitukset ja kilpailut voisivat tarjota väylän jollain tavalla mitata omaa sen hetkistä tasoa, joten ne mahdollisuudet aion yrittää käyttää. Tavoitteet täytyy suhteuttaa omalle skaalalle, sillä aikuisena, ylipainoa keräävänä, suhteellisen epäurheilullisena ja arkana harrastajana lajin huipulle tuskin on asiaa...