Nissanin nokka kääntyi hevoskuiskausreissun jälkeen takaisin Karkkilaan hakemaan laumamme uusinta adoptiolasta, Lurua, Wäkkärän kennelistä.

Kohtalolla on sormet pelissä varmasti tässäkin asiassa, sillä alunperin kaksi vuotta sitten tulleen ensimmäisen koiran piti olla juurikin pippurisuolauros, kunnes Hani tulikin putkikassissa Haikalaan hieman suunnitelmista poiketen. Pettynyt en ole ollut, sillä Hani on ehkä hienoin ja ystävällisin koira, jota maa päällään kantaa. Yhtä kaikki, nyt tuli pippuripoikakin. Sattumalta molempien koirien syntymäpäivä on 12.4.! Toisen koiran hankkimista olen miettinyt aina silloin tällöin, mutta yleensä päätynyt siihen, että minun ja Hanin suhde on niin tiivis, ettei elämäämme mahdu muita koiria. Järjellä ajatellen ihmislauma ei ehkä kuitenkaan pysty korvaamaan koiralaumaa koiran elämässä ja vaikkakin Hani on päivät yksin kotona ongelmitta, on omistajalla asiasta kehno omatunto. Toisaalta ihminen, joka ei halua toista koiraa, ei ehkä etsi käppänäilmoituksia Apulasta ja Kääpiösnautserikerhon sivuilta.

Luru asettui kotimatkaksi atlasboksiin, eikä alkumatkan parin kiljahduksen jälkeen protesteja kuulunutkaan. Kotona Hani ihmetteli moikatessaan, että mikäs nyytti minulla onkaan mukanani, eikä laittanut ollenkaan pahakseen. Nuuhkaisun jälkeen se jo tarjosi takapäänsä nuuskittavaksi ja urospennun häntä nousi pystyyn. Sitten alkoi yhteisen leikin harjoittelu, jossa Hanilla on etulyöntiasema vielä pitkään. Sisko ja sen veli ovat tulleet juttuun hyvin, Hani on nyt jo kyllin iso ymmärtääkseen, että pennun täytyy antaa välillä huilatakin.

Luru on itsevarma ja reipas pentu. Se tarkasti tilukset reippaasti ja alkoi jo ensimmäisinä päivinä ilmoittaa haukulla epämääräiset (kaikki) ohikulkijat. Ruoka on maistunut hyvin ja untakin riittänyt lähes yhtä pitkäksi ajaksi kuin omistajallaan. Vaikea uskoa, ettei se ole syntymäkodissaan katsellut telkkaria sohvalta ja nukkunut sängyssä vierihoidossa, sillä näitä toimia se osasi ehdotella jo ensimmäisenä iltana.

Käytännöllisistä syistä koirat jäivät keskenään jo toisena päivänä. Kotiin  palatessani oli kuolemanhiljaista ja ehdin jo pelätä pahinta. Kaverit olivat kuitenkin nukkumassa ja tulivat sitten tervehtimään, kun nyt saivat silmät ensin auki. Luru on jäänyt kotimieheksi ilman mekkalointia Hanin käydessä kunnon iltalenkillä. Lurun remmilenkki kun on toistaiseksi vain muutamia askeleita eri suuntiin...