Ypäjällä järjestettiin 16.3. kansalliset kouluratsastuskilpailut, joissa oli alueluokkana helppo A:2. Rata oli tuttu, Ypäjän tilukset kollattu viime kesänä ja treenit sujuneet hyvin, joten sinne siis.

Matkaan lähdettiin jo ennen kukonlaulua ja ajaa pitkin kieli keskellä suuta, kakkostie oli mustaa jäätä aamukuudelta. Matkan varrella tuli vastaan ojassa linkussa oleva yhdistelmä, mikä ikävästi toi mieleen oman onnettomuuden puolitoista vuotta sitten. Viranomaiset olivat vasta valmistelemassa nostoa tielle, joten matkamme jatkui, viittä-kuuttakymppiä.

Ypäjällä luokkamme ratsastettiin Haimihallissa ja saimme päiväkarsinan III-tallista, joten puitteet olivat todellakin kunnossa. Veryttelyyn ei jäänyt liiemmin aikaan, mutta alue oli rauhallinen ja Cinda tapansa mukaan kiltti ja kuuliainen. Vähän ravia ja laukkaa ja sitten radalle.

Cinda oli nyt paremmin pohkeen edessä kuin elokuussa Porvoossa ja varoin ratsastamasta liian pyöreälle kaulalle. Korjaukset olivat kuitenkin liian suuret, sillä nyt tuomarien kommentit olivat "kiireinen" ja "muoto liian avoin". Prosentteja saimme 58. Tämä oikeuttaa osallistumaan kansallisiin kilpailuihin, mikäli tarvetta sellaiseen ilmenisi. Mutta joskus olisi hobbyriderinkin mukava saada 60 %!

P.S. valmentaja on kieltänyt hobbyrider-puheet

http://youtu.be/JZUxIUpU7s4

 

Luokan tiedot Sulje

 

Kilpailu YHO/Ypäjä 16.3.2012 - 16.3.2012
Luokka 1a
Alueluokka
Häme

alue, Helppo A:2 2009, avoin kaikille (10+10+2) (80,60,40,22…)


 
Maksaneita ilmoittautuneita 37, lähtöjä 36, sijoittuu 9

 

   

 
Kouluratsastuksen tulosluettelo  

 

Sija Palkinto Ratsastaja Ratsu Seura Seuran kotipaikka
Tuomari 1 (C)
Pisteet Sija %
Tuomari 2 (B)
Pisteet Sija %
Yhteensä
Pisteet Sija %
1 80 Hagelstam Stella New Hill Julitrea BoeR Porvoo
193 3 66,552
203,5 1 70,172
396,5 1 68,362
2 60 Stadigh Antonia Diego E PRIMUS Espoo
195,5 1 67,414
186,5 3 64,310
382 2 65,862
3 40 Pyykönen Maria Walencia II 2495 PHR Vantaa
193,5 2 66,724
185 7 63,793
378,5 3 65,259
4 22 Mäkeläinen Suvi Puerto Rico DC Vihti
181,5 4 62,586
185,5 5 63,966
367 4 63,276
5 22 Tillmann Sirly Butopiar EST
 
179 11 61,724
186 4 64,138
365 5 62,931
6 22 Yli-Huhtala Maija Marbella VARSA Huittinen
181 7 62,414
183 10 63,103
364 6 62,759
6 22 Nissinen Roosa Danny Dancer YR Ypäjä
181,5 4 62,586
182,5 11 62,931
364 6 62,759
8 22 Niemelä Kristina Otto TFC Vihti
179,5 10 61,897
183,5 9 63,276
363 8 62,586
9 22 Aitta-Aho Minna Coro La Bryére EnRa Kerava
174 18 60,000
188,5 2 65,000
362,5 9 62,500
10 0 Leskinen Stina Kylie L LOR Lohja
174,5 17 60,172
185,5 5 63,966
360 10 62,069
11 0 Talja Anna Söderby Gård Valmai YR Ypäjä
180,5 8 62,241
178,5 14 61,552
359 11 61,897
11 0 Mutanen Krista Piticelle ImRa Nurmijärvi
177,5 14 61,207
181,5 13 62,586
359 11 61,897
11 0 Pekkala Oona St Carymor Ri-Ra Riihimäki
174 18 60,000
185 7 63,793
359 11 61,897
14 0 Laitinen Katariina Aatomik LmR Lempäälä
181,5 4 62,586
175 18 60,345
356,5 14 61,466
15 0 Muhonen Malla My Limbuko KRK Espoo
178,5 13 61,552
176 16 60,690
354,5 15 61,121
16 0 Kähö Kaisa Palon Hemmo YR Ypäjä
179 11 61,724
174,5 19 60,172
353,5 16 60,948
17 0 Ranta Milja Tokaj TKR Helsinki
170 27 58,621
182,5 11 62,931
352,5 17 60,776
18 0 Kallionpää Oona Capomino P DR Team Rauma
176 16 60,690
176 16 60,690
352 18 60,690
18 0 Sizko Anna Kiripassi UHU Tuusula
177,5 14 61,207
174,5 19 60,172
352 18 60,690
20 0 Degerth-Moldováni Kirsi Vigsö's Herzog TKR Helsinki
171,5 23 59,138
176,5 15 60,862
348 20 60,000
21 0 Nissinen Roosa Neighbours Friend YR Ypäjä
174 18 60,000
173 22 59,655
347 21 59,828
22 0 Melgin Iida Zz Top NUMRA Vihti
172 22 59,310
173,5 21 59,828
345,5 22 59,569
23 0 Rosenqvist Tuija Nabucco 89 LmR Lempäälä
180 9 62,069
164 32 56,552
344 23 59,310
23 0 Koivulahti Petra Silvolan Elmeri YR Ypäjä
173 21 59,655
171 23 58,966
344 23 59,310
25 0 Enjala Jonna Blue Marquez EnRa Kerava
170 27 58,621
170 24 58,621
340 25 58,621
26 0 Hartikainen Mirva Cinderella V 2499 DC Vihti
170,5 24 58,793
166,5 26 57,414
337 26 58,103
27 0 Forsström Seija Al Capone III SkaRa Helsinki
170,5 24 58,793
166 28 57,241
336,5 27 58,017
28 0 Päivinen Ilona Lapinjärvi San Fino ABC Haukipudas
170,5 24 58,793
164,5 30 56,724
335 28 57,759
29 0 Patakangas Anne Balt Greda TRS Tampere
167,5 29 57,759
167 25 57,586
334,5 29 57,672
30 0 Pöntinen Pauliina Ratsu Reima YR Ypäjä
164,5 30 56,724
166,5 26 57,414
331 30 57,069
31 0 Heikkilä Annamari Ypäjä Versace YR Ypäjä
160,5 33 55,345
164,5 30 56,724
325 31 56,034
31 0 Therman Susanna Remington II HURA Helsinki
163 31 56,207
162 33 55,862
325 31 56,034
33 0 Koivulahti Petra Myllyn Nelli YR Ypäjä
162 32 55,862
162 33 55,862
324 33 55,862
34 0 Leponiemi Karoliina V.K. Nina TRS Tampere
158,5 34 54,655
165 29 56,897
323,5 34 55,776
35 0 Savikko Piia Rodan JOKERA Tuusula
150 35 51,724
156,5 35 53,966
306,5 35 52,845
36 0 Haapamäki Elina Donnerlou VH Vaasa
 

 
Hylätty

 
0 Sizko Anna Luneta UHU Tuusula
Luvaton poisjäänti
Tuomariluettelo
1 (C) Tuominen Kirsi
2 (B) Rassa-Salakka Sanna